Harrastustoiminta

Lammaskoira on monipuolinen harrastuskoira, joka soveltuu lähes kaikkiin harrastusmuotoihin. Näyttelyt ovat suosituin harrastumuoto, mutta lammaskoiran kanssa harrastetaan muutakin; tokoa, agilitya, rallytokoa. Paimennusta kokeilleet koirat ovat osoittaneet vahvoja taipumuksia.

AGILITY

Agility on hauska ja vauhdikas koiraharrastuslaji, jossa tarkoituksena on saada koira suorittamaan esterata virheettömästi ja mahdollisimman nopeasti. Harrastajamäärät ovat olleet jatkuvasti kasvussa ja nykyisin laji on suurin yksittäinen koiraharrastuslaji kilpailujen määrässä laskien. Agilitykilpailuissa on kolme koko- ja tasoluokkaa. Ensimmäinen menestystä niittänyt luokkanousija agilityn alkuaikoina on ollut Mar-Vall Beata. Koiran omistaja ja ohjaaja Pertti Siimes on nykyisin arvostettu agilitytuomari.

 

TOKO

Kontaktihakuisuutensa, keskittymiskykynsä ja miellyttämishalunsa ansiosta lampuri sopii hyvin koulutettavaksi tottelevaisuuskokeisiin. Paimenkoirana se työskentelee mielellään ohjaajansa kanssa sekä nauttii yhteistyöstä ja tekemisestä. Koulutuksen tulee kuitenkin olla vaihtelevaa, motivoivaa ja palkitsevaa, muuten koira kyllästyy helposti ja oppii ennakoimaan. Toko on lyhenne sanasta tottelevaisuuskoe, mutta tarkoittaa myös tottelevaisuuskoulutusta.

RALLYTOKO

Rallytoko on yksi uusimmista ja suosituimmista koiraharrastuslajeista. Siinä yhdistellään elementtejä tokosta ja agilitysta, tärkeintä on ohjaajan ja koiran iloinen yhteistyö.Lajista löytyvät kaikki lampuria miellyttävät elementit, samalla sen ollessa vauhdikasta aivojumppaa koiralle. Jos agility on raskasrakenteisimmille ja kookkaimmille lampureille turhan riskialtis, rallytoko on huomattavasti turvallisempi harrastusmuoto. Lajia harrastavia ja kisaavia lammaskoiria meillä jo on, joten koulutustunnuksia luvassa varmaan pian lisää.

PAIMENNUS

Vaikka rotua ei ole käytetty pääsääntöisesti lampaiden paimennukseen enää pitkään aikaan, silti paimennusominaisuudet ja yhteistyöhalu ovat säilyneet rodussa.
Suomen Kennelliiton viralliset voimassa olevat paimennuskoe ja –taipumuskoesäännöt:
Paimennuskokeiden säännöt ja arvosteluohjeet

Kerran paimenkoira aina paimenkoira

 

 

Rotuyhdistys on järjestänyt paimennustapahtumia, joissa omistajat ovat päässeet testaamaan koiriensa paimennustaipumuksia. Useimmilta löytyy innokkuutta paimentamiseen. Jopa lahjakkaiksi on testattuja yksilöitä kehuttu työssään.

Paimennusta voi harrastaa paimentamiseen erikoistuneilla tiloilla. Paimentamaan voi mennä joko yksin tai ryhmässä. Rotuyhdistys järjestää paimennuspäiviä kysynnän mukaan.

Paimentaminen aloitetaan tutustuttamalla koira lampaisiin, ja mikäli koira suhtautuu lampaisiin ystävällisesti, voidaan paimentamisharjoitukset aloittaa. Kouluttaja neuvoo ohjaajaa opastamaan koiraa oikein, jotta koiralla pysyy tarkkaavaisuus ja oikea etäisyys lampaisiin. Lammaskoira kiertää lampaita ja ohjaajan avustuksella vaihtaa suuntaa, ajaa lampaat kasaan ja kuljettaa lampaat aitaukseen. Toiset syttyvät paimennuksen saloihin nopeasti, mutta joillakin yksilöillä tämä voi viedä aikaa. Useimmiten päivään kuuluu useampi paimennuskerta lampailla, ja monet koirat parantavat suoritustaan kerta kerralta.

Joillakin yksilöillä voi paimennusvietti ilmetä voimakkaana, mikä saattaa aiheuttaa hankalia tilanteita. Paimentamisen kohteeksi voivat joutua niin lapset, pyöräilijät, mopot kuin hiihtäjätkin. Nuoren koiran liiallisia paimennushaluja olisikin hyvä karsia vaaratilanteiden välttämiseksi. Paimennusvietit kyllä säilyvät, vaikka polkupyörien ja autojen jahtaaminen kielletään jo pentuna.

Tärkeintä vanhaenglanninlammaskoiran kanssa on muistaa, että lampurisi haluaa olla siellä missä sinäkin ja tehdä sitä mitä sinäkin.

NÄYTTELYT

Näyttelyt ovat lammaskoiraväen keskuudessa suosituin harrastusmuoto. Hyvin hoidettu, kaunis lammaskoira kerää ihailevia katseita.

Tarkemmat tiedot näyttelyistä ja ilmoittautumisohjeet löytyvät Suomen Kennelliiton sivuilta.

Suomen Kennelliitto / Näyttelyt

Suomen Kennelliiton näyttelysäännöt

BH

BH- eli käyttäytymiskokeen tarkoituksena on selvittää koiran yhteiskuntakelpoisuutta. Osallistuminen palvelus- ja pelastuskoirakokeisiin edellyttää BH-koulutustunnuksen suorittamista. BH-kokeessa koirien suorituksia ei aseteta paremmuusjärjestykseen, kaikki hyväksytyn suorituksen tehneet saavat koulutustunnuksen. BH-koe sisältää tottelevaisuusosuuden, johon sisältyy seuraamista hihnassa ja vapaana, liikkeestä istuminen, liikkeestä maahanmeno, luoksetulo ja paikallaolo toisen koirakon suorittaessa oma osuuttaan. Kaupunkiosuudella ei jaeta pisteitä, vaan tuomari tarkkailee koiran suhtautumista liikenteeseen, ohikulkeviin ihmisiin, autoihin, polkupyöriin ja arjen tilanteisiin, kuten toisen koiran ohittamiseen.