Historia

Kuva Koiramme-lehdestä.  Kun leijonaemo Korkeasaaressa ei hyväksynyt pentujaan, Maria Åkerblom haki pienet leijonat omat pentunsa menettäneen vanhaenglanninlammaskoiransa Blue Shepherdin hoiviin. Kuva vuodelta 1941.

Vanhaenglanninlammaskoirien historia on jäljitettävissä 1870-luvun Englantiin lähinnä Walesin alueelle. Vanhaenglanninlammaskoira on monikäyttörotu, jolla on paimennuksessa tarvittavaa nokkeluutta sekä rohkeutta puolustaa paimennettaviaan. Vanhaenglanninlammaskoiran tehtävänä Englannissa oli avustaa erityisesti lammaslaumojen siirrossa esimerkiksi markkinoille. Tämä vaati rodulta kestävyyttä liikkujana sekä hyvää keskittymiskykyä. Jatkuva ulkonaolo edellytti lisäksi säänkestävän, sekä kylmää että lämpöä eristävän turkin.

Työkoiria arvostettiin niiden työskentelyominaisuuksien perusteella eikä koirien sukutaulujen tai taustojen mukaan ja tämän takia rodun alkuperä on suuremman hämärän peitossa kuin seurakoiriksi tai silmäniloksi jalostettujen rotujen. Vanhaenglanninlammaskoira rotuna syntyi lähinnä lammaspaimenten selektiivisen koiranjalostuksen ansiosta todennäköisesti useiden vuosikymmenien ajan kestäneen työn tuloksena. Tyyppieroja oli alueellisesti havaittavissa, koska siihen aikaan ei juuri matkusteltu paikasta toiseen.

On syytä olettaa, että vanhaenglanninlammaskoirien jalostuksessa käytettiin myös paimentavia ja suojelevia keski- ja itä-eurooppalaisia koiria Englannissa jopa tuhansia vuosia olleiden lammaskoirien lisäksi. Läheisin puhdasrotuinen sukulainen vanhaenglanninlammaskoiralle on partacollie. Virallisena rotuna vanhaenglanninlammaskoira on kuitenkin huomattavasti partacollieta vanhempi.

Vanhaenglanninlammaskoirien ensimmäinen rotujärjestö perustettiin 1888 Englantiin ja pian sen jälkeen julkaistiin myös ensimmäinen rotumääritelmä. Toinen FCI:n hyväksymä vanhanenglanninlammaskoirien rotumääritelmä hyväksyttiin 25.11.1963. Merkillepantavaa on rodun koon kasvaminen uudemmissa rotumääritelmissä. Vielä vuonna 1963 urosten säkäkorkeudeksi määriteltiin 56 cm ja siitä ylöspäin ja nartuilla tätä matalampi. Nykyisessä FCI:n rotumääritelmässä narttujen alaraja on 56 cm ja urosten 61 cm.

Ensimmäisen kerran vanhaenglanninlammaskoira esitettiin näyttelyssä vuonna 1873 Birminghamissa ja vuonna 1875 rekisteröitiin ensimmäiset rodun edustajat. Ensimmäisiä kuuluisia ja tunnettuja näyttelyissä käyneitä vanhaenglanninlammaskoiria olivat Ch Fairweather (1898), joka keräsi näyttelyissä 20 sertiä sekä vuonna 1887 syntynyt Sir Gavendish. Tunnetuin rodun alkuaikoina vanhaenglanninlammaskoiria kasvattanut kenneli oli Somerset Tilley-perheen omistama Shepton Mallet- kenneli. H.A. Tilley perusti kerhon myös Amerikkaan 1904 ja amerikkalainen rotujärjestö aloitti toimintansa vuonna 1905. Amerikassa vielä vuonna 1927 rotumääritelmässä määriteltiin vanhaenglanninlammaskoiran ihannekooksi enintään 66 cm, jota suurempaa kokoa pidettiin epätoivottavana. Koska rodun koko etenkin näyttelykoirien osalta oli alkanut kasvaa 1920-luvulla tämä lause poistettiin amerikkalaisesta rotumääritelmästä 1953.

1900-luvulle tultaessa vanhaenglanninlammaskoiria ei ole enää muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta käytetty työkoirina. Useimmilla vanhaenglanninlammaskoirilla on silti vahva paimennustaipumus. 1700-luvulla työkoirien häntä typistettiin ja rodun toinen nimi” bobtail” juontaa juurensa täältä. Typistämisen syistä on monia legendoja, joista yksi suosituimmista oli, ettei verottaja näin erottanut koiraa lampaista. Nykyään useissa Euroopan maista on typistyskielto ja vanhaenglanninlammaskoirilla on näissä maissa pitkät hännät. Luonnon töpöhäntäisyys ei mitä todennäköisimmin ole koskaan ollut vanhaenglanninlammaskoirien ominaisuus, koska sitä ei typistyskiellon jälkeen ole havaittu. Suomessa vanhaenglanninlammaskoiria ei ole kasvatettu ja käytetty paimennukseen, vaan ne ovat olleet lähinnä seurakoiria.

Ensimmäiset vanhaenglanninlammaskoirat toi Suomeen 1920-luvulla Maria Åkerblom ja hän myös kasvatti vanhaenglanninlammaskoiria kennelnimellä av Ros-Loge. Sen jälkeen 1940 –luvulla Hoving haki Englannista kaksi koiraa, joilla teetettiin myös pentuja. Sota katkaisi myös suomalaisten vanhaenglanninlammaskoirien kasvatustyön, joka pääsi laajenemaan paremmin vasta 1960- ja 1970-luvuilla. 1970-luvulla vanhanenglanninlammaskoiria kasvattivat Suomessa kennelit Trapper/Beatrice Ahonius, Mar-Vall/Mervi Martelius ja Drover’s/Satu Tanner. 2000-luvulla vanhaenglanninlammaskoirien kasvattajien määrä Suomessa on vakiintunut vajaaseen kymmeneen.

Lähteet

Owen, R. 1999.The Very Old English Sheepdog. An Amblegait Anthology Compiled and Edited by R. Owen. Published by Cottage Industry Publications.

Tanner, S. & Tanner, T. 1995. Suomen Bobtailkerho r.y. 1970-1995 juhlajulkaisu. Suomen Bobtailkerho r.y. Lohjan Painotuote Oy.